maanantai 26. elokuuta 2013

Tarjoilija - keitossani on kissa!

Tänään oli se päivä, kun juniorit pääsivät tutustumaan työpaikkaani. Päivä oli jännittävä, maailmaa avartava ja usealle ihmisellekin piristävä. 

Päivän tohinassa unohdin ottaa kuvia, joten ohessa kotitoimistopäivän apurit väsähtäneenä muutamaa viikkoa aiemmin.

Autoilua ei ole paljon tullut harrastettua, joten matkalla hieman kapinoitiin sitä vastaan. Tosiasiassa kuitenkin melko hiljaista jutustelua sisarukset pitivät. Perille saavuttua, vastassa oli uuden ympäristön lisäksi, kolme uteliasta ihmistä. Ensimmäinen kommentti heiltä oli, että ei taida tänään tulla työnteosta mitään :) 

Kahvihetken jälkeen jokainen kuitenkin siirtyi omiin tehtäviinsä ja juniorit aloittivat paikkaan tutustumisen. Varovaisesti siirryttiin nurkasta toiseen ja kaverin kadottua nurkan taakse, se houkuteltiin äänekkäästi takaisin. Kärpäset rohkaisivat sisarukset vauhtiin. Niiden perässä mentiin tilasta toiseen, tehtiin näyttäviä ilmahyppyjä ja tietenkin talsittiin työpöydällä näppäimistön päältä monen monta kertaa. Kärpäset olivat isoja ja nopeita, joten antoivat haastetta pitkäksi aikaa kavereille.

Lounashetken aikana sisarusten viehättävyys pääsi parhaimmillaan esille. Keittolautaset oli saatu juuri eteen, kun Puusti päätti hypätä kapeasta tuolinraosta pöydälle... tuloksena oli kisu puoliksi keittolautasella! Hetken hämmennyksen jälkeen, tassuja ravistellen, siirryttiin hetkeksi sivuun siistimään itseään... niin ja tietenkin sen jälkeen jatkettiin esitystä, jossa molemmat muka kärsivät ihan järjetöntä nälkää...

Ihmisten saatua kunnialla loppuruokailunsa suoritettua, oli junioreiden vuoro. Keittiö oli sulattanut katkarapuja, jotka katosivat kupeista hetkessä. Evästystä seuratessamme kaveri kertoi, että heillä koirat syövät kiireellä omat ruokansa ja sen jälkeen menevät nuolemaan toistensa kupit. En kerinnyt ihan sanomaan loppuun, että niin nuokin tekevät, kun jo vaihtoivat paikkaansa toistensa jälkiä putsaamaan... koiramaista käytöstä?

Kaikesta rohkaistuneena sujui loppupäivästä rappusten juoksu jo kuin vanhoilta tekijöiltä (vaikka kotona ei rappusia olekaan) ja toimistoon kuulin sen, että juoksuraveja järjestettiin yläkerrassa kotoiseen tapaan :D 

Puusti hurmasi jälleen väen ulkoisella habituksellaan. Upean kuvioinnin lisäksi, lihaksikkaalla kropallaan ja "ison pojan" kävelytyylillään. Onneksi Helmi Hippiäinen on niin siro ja neitimäinen, väheksymättä suuria rajattuja silmiään, ettei hänkään kovin paljon jälkeen jäänyt huomiossa. Oheiset kommentit ovat ehkä hieman puolueellisia ja oletuksia... mutta omat kisuthan ovat aina ne kaikkein kauneimmat, fiksuimmat ja muuten vaan parhaimmat ;)

Vaikka päivä oli varmasti mielenkiintoinen, niin Sturdiin mentiin lähes oma-aloitteisesti ja palasimme kotiin. Hetki vielä leikittiin, sitten herkuteltiin vielä possun sydämellä ja nyt on ilta mennyt nuokkuen. Toivon vain, että unta riittää vielä yöksikin.

Turvallisesti kotona päivän seikkailujen jälkeen. Herkkuja ja sen jälkeen veikan kainaloon. Kyllä Helmin kelpaa Puustin hoivassa.

Meillä muuten katsellaan televisiota... kuvan leffa ei kyllä ollut kovin mieleinen, kun kerittiin seuraamaan minunkin puuhiani. Puustin lemppari taitaa olla jalkapallo, kun muutaman kerran sitä urheiluruudusta tulleena, on Puusti hypännyt telkkarin äärelle ja yrittänyt saada pallosta kopin :D

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ensimmäiset valjastelut

Sekavaa horjastelua, jännitystä, juttelua, jaloissa kehräämistä, varovaista tutkimista ja lopulta jopa innostumista. Monenlaisia vaiheita käytiin läpi ensimmäisten ulkoiluhetkien aikana läpi. 


 Molemmat kommentoivat ulkoilua useampaan otteeseen retken aikana.

Suunnittelin, että valjaisiin tutustutaan ensin kotona sisällä. Totutellaan niihin pikkuhiljaa, ennen itse ulkoilua. Tämän idean hylkäsin kuitenkin ensimmäisen kokeilun jälkeen. Molemmat vuorollaan sekosivat sisällä täysin, heittivät voltteja ja tarttuivat hampaillaan valjaisiin kiinni. Kaikintavoin niistä oli päästävä eroon. Helpotin melko pian hätääkärsivät pennut ja odotimme muutaman päivän, ennen uutta yritystä. 

Toisella kertaa laitoin valjaat vasta ovella ja nappasin ensimmäisen kaverin samantien kainalooni ja lähdettiin ulos. Nyt oli ympärillä uusia juttuja, joten valjaista poispyrkiminen ei ollutkaan enää ensisijainen toiminta. Oudolta tuntuivat kapistukset kylläkin, sillä kävelemään ei ensin meinattu päästä, vaan horjuttiin humalaisen kaltaisesti ja kellahdettiin useampaan otteeseen kyljelleen maahan. Vaikka se olikin erittäin huvittavan näköistä, niin onnistuin hillitsemään itseni ja kannustamaan jaloille nousemista yhä uudelleen.

Jaloissani oli turvallista alkuun nojata ja jutella, kunnes kävely valjaissa alkoi sujua. Sen jälkeen eroja ulkoiluun tutustumisessa rupesikin löytymään. Vaikka molemmat kissamaiseen tyyliin kiinnostuivatkin heiluvista heinistä ja vielä enemmän pikkukärpäsistä, niin selkeät käytöstavat erottuivat jo ensimmäisen retken aikana. 

Puusti lähti kulkemaan vierellä, kuin hyvin koulutettu koira konsanaan. Rauhallisesti ja rennosti. Ehkä jopa liian tiiviisti jaloissa, jolloin sain varoa koko ajan, etten astu tassuille. Häneen sai myös paremmin kontaktia ja houkutteltua toivomaani suuntaan pitkin polkua. Helmi-neiti puolestaan aloitti säntäilyt sinne ja tänne. Ei osannut oikein päättää, että mihin menee ja mitä tekee. Hän työnsi päänsä pensaisiin ja mönkin heinien alle. Neiti kiersi pikkupuskat ja pihan kalusteet niin, että sain selvitellä valjaita niiden ympärillä... hän myös kerkesi jo ekalla kerralla testata kiipeilytaitoaan puuhun :D

Vaikka alku olikin pelottavan oloista ja valjaat ikävän tuntuiset, niin yllättävän nopeasti noi nelikuiset kaverit tottuivat kuitenkin ideaan ja nauttivat selvästi. Erityisesti niiden kärpästen metsästyksestä! Kaverit olivat siis eri aikaan mukanani valjaissa ja molempien kanssa olin ulkona vajaan tunnin. Päivä oli lämmin, joten mitään kiirettä ei tutustumisessa pidetty. 

Sisälle tultuamme Helmi riehaantui valjaille ja heitteli voltteja niiden kanssa, kunnes otin ne pois. Puusti oli hieman rauhallisempi siihen saakka, kunnes valjaat sain pois, mutta sai sen jälkeen spurttikohtauksen ja juoksi hetken edestakaisin pitkin kämppää <3

 Helmi tarkkaavaisena
 Kukat ja kärpäset kiinnostivat Puustia
 Helmi "the kiipeilijä" uskaltautui testaamaan jo oikeaa puuta parikin kertaa
 Ei Puusti ihan näin pahasti seonnut... joku kasvi ei vaan maistunutkaan hyvälle :D

lauantai 10. elokuuta 2013

Matkustamista ja näytille asettautumista

Tänään oli jännä päivä. Ensimmäinen tutustuminen kissanäyttelyiden maailmaan.


Helmi valmistautumassa näytille... hämäävän rentona ;)

Ensimmäistä kertaa kotiutumisen jälkeen, lähdimme ulos asunnosta. Heti oli vuorossa parin tunnin automatka ja koko päivä pienessä kopissa kököttelyä Helsingin Vuosaaren erikoisnäyttelyssä. Tietämättä päivän tapahtumista, sisarukset valmistautuivat tähän päivään erinomaisesti. Illalla oli kunnon jamit vielä hieman ennen puoltayötä ja aamulla herätyskellon soidessa viideltä, kerittiin vielä ottamaan pienet leikit ennen matkaan lähtöä.

Sisarukset yllättivät tänäänkin. Aiemmin suuri yllätys oli se, että Helmi on kuitenkin se suurin kerjääjä; taitavin, nopein ja pitkäjänteisin, toisin kuin Puustin tunnetun ruokahalun perusteella ennakkoon odotin. Odotin hänen olevan myös se äänekkäin matkaseuralainen, mutta toisin kävi. Tämän tittelin sai nuoriherra. Tosin positiivisesti yllättivät molemmat, sillä nuoriherrakin rauhoittui reilun viidenkymmenen ensimmäisen kilometrin jälkeen.

Lisää  positiivisia yllätyksiä toi kaksikon käytös pelipaikalla. Yllättävää rauhallisuutta ja vieraskoreutta oli havaittavissa koko päivän... hetkittäin neiti oli kyllä esittelyissä oma itsensä ja saikin tuomarilta erityismaininnan olemalla "neiti". Häntä ei helpolla huiskilla hämätty, vaan kaikki muu ympärillä kiinnosti enemmän. Hyvää palautetta ja kaksi kertaa Ex1 oli kuitenkin ensikertalaiselle pennulle mielestäni hyvä tulos. Velipoika Gubbe veti odotetusti vielä hieman paremmaksi titteleillä 2 x Ex1 BIV NOM. Tässä erikoisnäyttelyssä oli siis tavallaan kaksi näyttelypäivää tiivistetty yhteen eli kahden tuomarin arvostelut. 

Yhdessä kun oltiin, niin lopulta uskaltautui rentoutumaankin häkissä.

En tiedä, että oliko päivän voittaja kuitenkin Puusti -herra. Lukuisien huomioiden ja kehujen perusteella, hän ainakin sai jonkinlaisen epävirallisen yleisön suosikki-lellikki-leiman :D Nuoriherra osasi vielä jopa nauttia suosiosta ja useista sylittelijöistä. 

Iloisesti yllätyin ja kovasti arvostan Silvercometin antamaa omaa huomionosoitusta Helmille. Ehkä se on jo ennuste tulevaan, sillä titteli oli the best silver queen. Neiti on kyllä jo melkoinen prinsessa, joten oikealla tiellä varmaan ovat. Kiitos Silvercomet Ocicats! ...onnittelut myös heidän erittäin kauniiden hopeiden eri muunnosten pärjäämiselle kisoissa!

Näyttelyn jälkeen automatka sujuikin pienten nukkuessa. Kotiin päästyämme venyteltiin, reippaasti nautittiin hieman iltapalaa, yritettiin viritellä leikkejä... mutta väsymys vei voiton. Toinen sammahti ensin eteisen ja toinen olohuoneen lattialle. 


Heiluvin tassuin toivottaa sisarukset hyvää yötä kaikille!

Loppuun vielä Northalla-perheen päivän tulokset koostettuna:
Juno CACS+CACS, Ulpu CAGCIB+CAGCIB NOM, Lily Ex2+CACIB, Rokka CAP+CAP==> PR, Helmi Ex1+Ex1, ja Gubbe Ex1 BIV NOM + Ex1 BIV NOM!

 Piti vielä lisätä "neidin" kuva palkintolautasensa ja uuden lempilelunsa kanssa. Käpälissä siis näyttelystä saatu virkattu rengas ja neitimäistä peilailua leikin lomassa :D

 Ensimmäisen näyttelyn arvostelut.

Kasvattaja Ullan tulkinta oheisista tuomarien papereista eli mukavat arvostelut Helmi kyllä sai <3
 
Näyttely A:

Tyyppi: Hienosti kasvava nuori neito
Pää: Vahva yläosa, kaareva otsa, hieman suorahko profiili, leukaa puuttuu
Silmät: Kaunis muoto, kaunis ilme
Korvat: keskikokoiset
Turkki: Hyvä laatu, lyhyt, hienot täplät, voisi olla parempi kontrasti
Häntä: Hieno muoto, keskipitkä
Kunto: Ex
Yleisvaikutelma: Hieman "neiti" :-)

Näyttely B:

Tyyppi: Well balanced girl, lovely
Pää: Fine wedge with ex muzzle + fine profile
Silmät: Ex almond + fine sized
Korvat: OK set for now
Turkki: Soft, fine babycoat, triking silver and fine pattern + contrast
Häntä: Ex
Kunto: Ex!
Yleisvaikutelma: Sweet, pretty + playful